Pages Navigation Menu

Moottoriurheilua pienestä pitäen

Minkälaista on juniori- eli junnuenduro?

Useimmat moottoriurheilua aikuisena harrastavat ovat harrastaneet ajamista jo pienestä pitäen. Ajamista voi harrastaa nelipyöräisten tai kaksipyöräisten avulla. Monet moottoriurheiluseurat järjestävät niin juniori- kuin myös aikuisjäsenilleen turvallista ajokoulutusta. Moottoriurheilusta kiinnostuneet juniori-ikäiset kuljettajat ja erityisesti heidän vanhempansa saavat lajista tietoa kätevästi verkosta. Tarkastellaanpa seuraavaksi kahta endurotoimintaa järjestävää moottorikerhoa ja heidän junioritoimintaansa.

Ajotapahtumia juniorikuljettajille

Satakunta Enduro Cup ry panostaa kaiken ikäisten enduroa harrastavien kuljettajien harjoitteluun järjestämällä endurotapahtumia eri puolilla Suomea. Suurin osa tapahtumista järjestetään länsirannikolla, mutta ajotapahtumia on järjestetty myös Pirkanmaan Kurussa, eli nykyisellä Ylöjärvellä ja Punkalaitumen luonnonkauniin kunnan alueella. Satakunnassa ajoja järjestetään muun muassa Porissa, Raumalla, Ulvilassa, Kokemäen Kynsikankaalla ja Eurajoella.

SEC eli Satakunta Enduro CUP ry ajaa kaikkien Suomessa asuvien endurokuljettajien etuja. Etuja valvotaan muun muassa järjestämällä laadukkaita ajo- ja valmennustilaisuuksia. Seura panostaa erityisesti juniorikuljettajiin ja heidän valmennukseensa, sillä junioreissa on tulevaisuus niin harrastaja kuin myös mahdollisina kilpakuljettajina. Varsinais-Suomessa enduro, eli maastomoottoripyöräilyä järjestävät juniori- ja aikuisjäsenille sekä Turun Seudun Moottoriurheilijat Ry ja Turun Moottorikerho eli TMK.

Enduro lajina

Juniorikuljettajille annetaan opastusta perusenduron ajamisesta. Tiesitkö, että

maastomoottoripyöräily on monen juniori-ikäisen suosikkiurheilulaji, joka kehittää tasapainoa ja enduropyörän hallintaa. Endurokilpailut ovat suosittuja kaksipyöräisten maastomoottoripyörien avulla ajettavia kisoja, joihin yleisöllä on yleensä vapaa pääsy.

Enduroa ajetaan maastomoottoripyörillä ja juniorikuljettajille on olemassa

50-kuutioisia pyöriä. Nuorille, eli 12–16 vuotiaille ovat sopivia ensin 85-kuutioiset pyörät, jonka jälkeen voi kokeilla 125-kuutioisia pyöriä. Junnupyöriä on olemassa kaksi- ja nelitahtisia niin kuin aikuisillakin. Lapsen ja nuoren kasvaessa, myös ajotaidot kehittyvät. Käytännössä silloin voidaan 50-kuutioisella pyörällä ajaa vaikkapa mopon nopeudella, eli noin 50 kilometriä tunnissa. Lapsen vanhemmilla on aina mahdollisuus säätää kaasu avautumaan vain hieman, eli lapsen iän ja taitojen mukaan.

Ajaessa pitää olla yllä aina kunnolliset suojavarusteet. kuten pakollinen varuste kypärä, ajosaappaat, ajohanskat ja rintapanssari. Jokaiselle junnu- ja aikuiskuljettajalle tarpeelliset ovat myös kyynär- ja polvisuojat. Jokaisen aloittelevan kuljettajan kannattaa olla yhteydessä paikalliseen moottorikerhoon, josta löytyy usein oma reitti, jolla voi ajaa jäsenmaksua vastaan. Kerhosta saa myös sekä ajokavereita että apua ja neuvoja pyörän korjaukseen ja hallintaan.