Pages Navigation Menu

Liikunnan iloa lapselle

Tervetuloa lasten ja nuorten liikunnasta kertovalle sivustolle

Elektroninen urheilu on monien lasten ja nuorten lempiharrastuksiin kuuluva laji fyysisten liikuntaharrastusten ohella. Lapset ja nuoret ovat aina nauttineet liikunnasta, ja elektronista urheilua voi halutessaan harrastaa vielä fyysisten liikunta-aktiviteettien lisäksi. Elektroninen urheilu on tietokoneella tai konsolilaitteen avulla pelattavien pelien pelaamista, joka on saanut Suomessa suuren suosion. Monet lapset ja nuoret harrastavat kuitenkin mieluimmin fyysistä urheilua, jossa mieli virkistyy, endorfiinit, eli mielihyvähormonit vapautuvat ja sekä sydämen toiminta että verenkierto tehostuvat.

Liikunnasta tuleva ilo on aina ollut yksi lasten suurimmista iloista ja sitä se on myös nykyään. Liikuntaa voi harrastaa sekä sisä- että ulkotiloissa ja aktiiviset liikkujat harrastavat sitä lähes kaikkialla. Kävely, pyöräily, pallopelit, uinti, puihin kiipeäminen tai vain tavallinen hyppiminen ja pomppinen tuovat lapsille aitoa mielihyvää.

Lasten ja Nuorten Olympialaiset

Vantaalla järjestetään vuosittain lapsille ja nuorille omat olympialaiset, joissa he voivat tutustua erilaisiin liikuntalajeihin. Tapahtumaa järjestämässä ovat monet tunnetut lajiliitot, järjestöt ja seurat eri osastoineen, muun muassa Sydänliitto, Voimisteluliitto, VAU-vammaisurheilu, poliisi ja Jääkiekkoliitto. Lapsen kannattaa lähteä rohkeasti mukaan liikkumaan, kannustusta ja tukea on aina saatavilla. Liikunnan parissa työskentelevät ammattilaiset korostavat myös riittävän levon ja terveen ruokavalion merkitystä. Liikkuvasta lapsesta ja nuoresta tulee usein terve, aktiivinen aikuinen.

Tutustumme myös vedonlyöntiin ja urheilun suoratoistoon, joka tuo suuret ja suositut urheilutapahtumat lähelle jokaista urheilua seuraavaa henkilöä. Tunnetuimmat urheilun suoratoistopalvelut Suomessa ovat C More -suoratoistopalvelu, Viasat, Viasport, Eurosport Player -sovellus ja tietenkin kaikkien tuntema YouTube, jonka suoratoistomuoto on video. Urheilun suoratoisto perustuu englanninkieliseen sanaan ”streaming” ja tarkoittaa erillisen palveluntarjoajan tuottamaa tiedoston multimediasisältöä, joka esitetään palvelun tilaajalle samanaikaisesti, kun tilauspyyntö on vastaanotettu loppukäyttäjältä.